Lumisella pellolla seisoo rehusilppuri siinä mihin se syksyllä jäi viimeisen tuorerehukuorman jälkeen. Viereisellä peltosaralla on puimuri talviunillaan lumipeitteen alla, valmiina tulevan syksyn sadonkorjuuseen. Sompailen autollani Karsikkovaaralle Kymäläisen Kallen kutsumana, kapeaa reilun lumilingon levyistä tieuraa. Mitä lähemmäksi pihapiiriä tulen sitä enemmän on kohoumia hangessa. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Siinä se on Kymäläisen Kallen pihapiiri, romua täynnä kuin Raatteentie, sillä erotuksella tosin, että Raatteessa tienpientareen romut olivat paremmassa kunnossa. Iso on Kallen konehalli, kattona taivas ja metsänreuna, eikä aina sekään. Siellä ovat kyntöaurat, äkeet, kylvökoneet, kaikki mahdolliset maatalouskoneet, mutta ellei olisi syksyllä ennen lumia nähnyt, ei tietäisi. Talvi on armollinen maisemalle.

Aurattu tie päättyy uuteen traktoriin tai tarkemmin sen perässä olevaan lumilinkoon. Pihassa ei tilaa auton kääntämiselle. Kallen oma auto on hautautunut hangen vangiksi.

 

Kalle seisoo punaisen traktorinsa vieressä punaisessa haalarissa kuin Ferrari-kuski.

Komea Kalle ei ole ollut milloinkaan. Siihen mihin lyhyet jalat loppuvat alkaa pyöreä kaljalla ja lenkkimakkaralla bodattu gotlettivartalo. Haalarin vetoketju on jo antanut ompeleesta hiukan periksi.

Kalle heilauttaa pikkutukin paksuista kättään tervehdykseksi. Pakkasesta huolimatta mies on avokäsin. Työkoneiden rasvaamat sormet ovat lyhyet ja paksut, ei olisi Kallesta tullut pianistia.

Hartioista alkaa pää, josta tekovaiheessa on unohtunut kaula melkein kokonaan pois. Leuassa puolenviikon sänki ja rasvainen tukka pilkistää öljyreunaisen pipon alta. Kallen syyspellon karkea parransänki voisi olla jonkun naistenlehden toimittajan mielestä seksikäs, mutta villi ja vapaa, pipon hautoma tukka ei ehkä niinkään.

- Kerran minä ajattelin lähteä television muuttumisleikkiin. Lähetin niille kuvan, mutta eihän tuolta mitään ole kuulunut. Lienevät katsoneet että tehtävä mahdoton. Ja eihän minun komeaksi kannata ruveta, sillä milläpä minä täällä vaaralla kauneutta hoidan, kun ei minulla ole peiliäkään, Kalle kerran uskoutui minulle ja nauroi röhönaurun omalle nokkeluudelleen.

 

Kalle asuu yksinään Karsikkovaaralla hoidellen kahdeksaatoista sonnipoikaa.  Kallen isäukko kuoli jo 80- luvun alussa sydänkohtaukseen ja äitimuori viisi vuotta sitten vanhuuteen.

Vaikka maatila on kuin Nato- pommituksen jäljiltä ei eläinten oloista löydy moitteen sijaa. Monesti on eläinsuojelutarkastaja kateellisten ihmisten juoksuttamana tilalla käynyt ja aina aiheetta. Sonnipojat ovat Kallen silmäteriä, hyvin suittuja ja pulskia, kuten isäntänsäkkin.

 

- Tulehan pirttiin paperinpyörittäjä, Kalle sanoo ja harppoo talolle päin. Navetan ovelta johtaa ruskea polku valkoisen hangen poikki talon portaille.

- Älä suotta heitä kenkiä Kalle opastaa, vaikka tiedän talon tavat jo ennestään.

Olen käynyt Kallen luona pikkupojasta saakka. Olemme serkuksia ja koulua kävimme samalla luokalla. Kalle oli luokkamme voimamies, minä enemmän keskityin lukuhommiin. Niistä ajoista alkaa olla jo kolmatta kymmentä vuotta. Kun perheen perustamisen jälkeen muutin kotikylään töiden tuomana, ystävyys-suhde Kallen kanssa heräsi uudelleen henkiin.

 

Sisällä pirtissä on siistiä, vaikka maalinsa pudottanut talo antaa ymmärtää aivan jotain muuta.

Kalle käy riisumassa haalarit ja kumisaappaat suihkuhuoneeseen.

- Juothan sinä kahvia? Kalle kysyy ja ennen kuin ehdin vastata hän mittaa suodatinpussiin presidenttiä. Kalle on hyvänkahvinystävä ja tarkka mitä laatua on tarjolla.

- Tarja Halosta se olla pitää, hän sanoo itsekseen ja römäkkä nauru täyttää tuvan.

Kalle raivaa pöydästä aamukahvikuppinsa ja sanomalehdet. Niiden alta paljastuu palkeenkorville selattu miestenlehti.

- Olisitko halunnut lukea? hän kysyy. Kieltäydyn tarjouksesta.

 

Kysyin kerran Kallelta miksi tämä ei ole hankkinut taloonsa emäntää.

- Mitä mie vaimolla? Yksin ei tule riitoja, perusteli hän naimattomuuttaan. - Koetin minä muutama vuosi sitten sellaisen saada, kun jäin tilaa yksin pitämään, mutta ei ollut naima- eikä veikkausonnea. Olenpahan ollut akatta. Tottumuskysymys.

- Onko sinulla internet? Kalle kysyy kaataessaan kahvia kuppiin.

- On, miten niin?

- Oletko törmännyt siellä blogeihin? Kallen jatkokysymys yllättää.

- Olen minä niitä lukenut.

- Osaisitko tehdä sellaisen?

- Ai, pitää omaa päiväkirjaa verkossa? Enpä ole tullut ajatelleeksi, vastaan.

Kalle nousee pöydästä ja menee tuvan toiseen päähän television luo ja tuo sieltä S- ryhmän asiakaslehden.

- Luin tästä niistä blogeista. Parhaimmilla on tuhansia lukijoita viikossa.

- Niin, taitaa pääministerilläkin olla oma blogi.

- Mutta tiesitkö, että suosituimpia ovat neuleblogit? Kalle valistaa. Myönnän etten tiennyt.

Juomme kahvia hiljaisuuden vallitessa Kallen selatessa lehteä. Aurinko on laskemassa Karsikkovaaran taakse. Kuusitaimikko pellon reunassa alkaa tummua.

- Sitä tuollaisella blogin avulla saattaisi tulla kuuluisaksi, Kalle katkaisee hiljaisuuden.

- Kyllä sitä tuollaisilla lukijamäärillä, vastaan palaten metsänreunasta blogikeskusteluun.

Kalle kopauttaa kuppinsa innokkaasti pöytään. Onneksi ei ole kahvilautasta alla.

- Mitä jos tekisit minulle oman blogin?

- Sinulle blogin? Vedän kahvin väärään kurkkuun.

- Blogin, Kalle vahvistaa. – Olisi se hienoa, jos Karsikkovaara pääsisi maailmankartalle. Joskus oli maaseuduntulevaisuudessa palsta; Elämää Patamantilalla. Sitä oli mielenkiintoista lukea. Ei tämä elo tälläkään ranchilla yksitoikkoista ole.

Kallen visiointi tarttuu minuunkin. Lupaan harkita blogin tekoa, vaikka se tietää säännöllisiä käyntejä Kallen luona Karsikkovaaralla. Materiaalista tuskin tulisi puutetta.

 

Teen lähtöä ja Kalle lähtee karjatöille samalla ovenavauksella.

- Pitääkin lingota kääntöpaikka, Kalle sanoo ja hyppää traktoriin. Hän pistää koneeseen kierroksia ja puskettaa traktorin pihamaan umpihankeen. Hetkessä on pihassa kääntöpaikka. Kalle hyppää traktorista ja tulee auton vierelle.

- Laitetaanko blogiin valokuvia? kysyn Kallelta.

- Jos nyt ei heti karkotettaisi molempia lukijoita, Kalle nauraa ja lähtee navetalle ruokkimaan sonnipoikia.